lauantai 2. tammikuuta 2016

Pystyraitalapaset intialaisella peukalolla

Pystyraitalapaset ovat varmasti yksi perinteisimmistä lapasmalleista. Tai ainakin yksi lämpimimmistä! Vähemmän perinteiset näistä lapasista tekee intialainen peukalo. Törmäsin peukaloon ensimmäistä kertaa Facebookin ryhmässä Ihania lapasia! Päätin soveltaa sitä tähän pystyraitamalliin ja mielestäni aika hyvällä menestyksellä. Suosittelen testaamaan, sillä yksikään aiempi peukalo ei näin ole käteen istunut. 

Alla pari hyväksi havaittua vinkkiä ja "ohje" näihin. 
Lapaset on neulottu 7 Veljestä -langalla 3.5mm Cubicseilla. 
Puikolla on 12 silmukkaa.




Reuna 
Luo silmukat  (48 kpl) harmaalla
Yksi kerros nurin harmaalla
Yksi kerros oikein valkoisella
Yksi kerros nurin valkoisella
Yksi kerros oikein harmaalla
Yksi kerros nurin harmaalla
(Huom! Tässä oli myös virhe, toiseksi viimeinen oikea harmaa kerros oli jäänyt kirjoittamatta. Huomioi asia, jos palaat ohjeeseen tehdessäsi toista.) 

Varsi (ja kämmenosa)
1 oikein valkoisella, 1 oikein harmaalla
Neulo, kunnes saavutat peukalon tyven. Tässä 18 kerrosta oikeaa.
Huomaa, että se lanka, joka sormella on etummaisena, erottuu paremmin. Tässä valkoinen.
Aloita toisessa lapasessa pystyraidoitus toisella värillä, mutta pidä sama lanka (eli valkoinen) sormella etummaisena. Näin kiilan reunaan tulee sama väri ja dominoiva lanka ei muutu. 

Peukalokiila
Vasen lapanen: Siirrä 1. puikon silmukoita 2. puikolle siten, että sillä on riittävästi silmukoita peukaloon. Minä siirsin 19 silmukkaa. 1. puikolle jää siis 5 silmukkaa. Lisää jokaisella seuraavalla kerroksella yksi silmukka puikkojen 1. ja 2. väliin, neulomalla puikkojen välinen lanka kiertäen ja siirrä uusi silmukka puikolle 1. Huomioi pystyraidoituksen jatkuvuus. Lisää silmukoita, kunnes puikolla 1. on sama määrä silmukoita, kun puikolla 1. ja 2. oli yhteensä aluksi. Eli tässä 24 (12 + 12). Siirrä puikon 2. silmukat apulangalle (peukalo) ja jaa puikon 1. silmukat kahdelle puikolle. Peukalon silmukoiden apulangalle siirtämisen jälkeen ei tarvitse luoda lisää silmukoita. Jatka normaalisti neuloen pystyraidoitusta, kunnes voit aloittaa kärkikavennukset. 

Oikea lapanen: Tee kuten vasen, mutta siirrä puikolta 2. silmukoita puikolle 1. Huomioi, että peukalokiilapuikon (eli tässä puikko 1.) reunimmaisena on sama väri. Puikolla 1. on siis 19 silmukkaa ja puikolla 2. 5. Tee lisäykset puikolle 2. kunnes sillä on 24 silmukkaa. 



Kärkikavennus
1. puikolla 1 oikein, ylivetokavennus
2. puikolla kolmanneksi ja toiseksi viimeisin silmukka oikein yhteen, viimeinen silmukka oikein
3. puikolla 1 oikein, ylivetokavennus
4. puikolla kolmanneksi ja toiseksi viimeisin silmukka oikein yhteen, viimeinen silmukka oikein
Kavenna joka kierroksella, kunnes jokaisella puikolla on 2 silmukkaa jäljellä. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele. 
Kärjestä tulee siistimpi, kun huolehdit siitä, että reunimmaiset kaksi silmukkaa pysyvät aina samanvärisinä. Eli neulo kaksi reunimmaista aina samalla värillä, vaikka raidoituksen väri vaihtuisikin. 


Peukalo
Siirrä puikolle apulangan 19 silmukkaa. Nosta 3 silmukkaa yläreunasta, ettei jää ylimääräisiä reikiä. Jos olet nostanut peukaloa varten eri määrän silmukukoita huomioi, että lopullisen määrän on oltava parillinen, jotta raidoitus jatkuu. Jaa tasaisesti kahdelle puikolle ja neulo 1 oikein kummallakin värillä, kunnes voit tehdä edellä mainitun kärkikavennuksen.

Minä en sitten yhtään ole mikään ohjeen kirjoittaja (kun en ole lukijakaan), mutta toivottavasti edes joku ymmärsi jotain. Harmittaa, että tekovaiheessa kuvat jäivät ottamatta. Täältä löytyy ainakin jotain selvennystä kiilaan. 

18 kommenttia:

  1. Heti laitan tämän talteen. Täytyy seuraavaksi aloitta aitselle raitalapaset :) (Ps. lisäsin blogisi bloglovin.com sivustolle... toivottavasti et pahastu.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tietenkään! Täytyy sanoa, että WOW. Oletpa saanut upeita tekeleitä aikaiseksi!

      Poista
  2. Jos 2 puikolle siirretään 18silmukkaa ja 1 puikolle jää 4silmukkaa niin mitä niillä kahdella ylimääräisellä silmukalla tehdään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkkanäköisyydestäsi! Tarkempi laskenta osoitti, että allekirjoittaneella on huono muisti. Peukalokiilassa oli 19 silmukkaa. Pahoitteltu virheestä, se on nyt korjattu.

      Poista
  3. Nää on aikas ihanat. (: Vois itsekin vaihtelun vuoksi tehdä pystyraitaa... Kunhan saan kaiken muun ensin alta pois. Liikaa ideoita, kun on joulusta selvitty! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aivan sama ongelma! Liikaa testattavaa :)

      Poista
  4. Ohje oli yksinkertainen ja selkeä, kiitos.
    Todella hyvin istuvat lapaset 👍😊

    VastaaPoista
  5. Ihan on selkeä ja ymmärrettävä ohje, huomenna menee kokeiluun.

    VastaaPoista
  6. Hei, minkä verran lankaa sulla on näihin suurin piirtein mennyt? Mulla on tossa itse värjättyä seiskaveikkaa rajallinen määrä ja mietin josko riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Määriä en ottanut ylös, mutta valmiit lapaset juuri punnittuna 85g.

      Poista
  7. Ihanat lapaset, kiitos ohjeesta! Näitä täytyy joskus kokeilla. :)

    VastaaPoista
  8. Puikolta tipahtivat nämä. Lämpimät ovat.

    VastaaPoista
  9. Kiitos ihanasta ohjeesta! Neuloin kahdet lapaset joululahjoiksi ja juuri kerroin niistä blogissani: https://hepsi20.blogspot.com/2019/01/lapasia-viela-viimevuotisia.html

    VastaaPoista
  10. Talouden elpyminen riippuu ihmisen kyvystä hallita sitä. Joten köyhyyden poistamiseksi maailmassa tarjoamme kaikille ihmisille, jotka haluavat oppia onnestaan, hyötyäkseen mahdollisimman paljon luotettavasta ja turvatusta lainalainasta.
    Kaikille asuntolainoillesi, terveyslainallesi, hätäostolainalle, velan takaisinmaksulainalle, investointilainalle jne. älä mene pitkälle. Olemme valmiita antamaan sinulle kiitettävän lainan, jonka korko on 3%. Suunnittelemme yhteistyötä hyväluonteisten ja erityisen vakavien ihmisten kanssa. Lainaamme rajoissa 5 000–15 000 000 euroa.
    Jos kiinnostuit, lähetä sähköpostia tai whatsapp.
    fotakisgrigorios@gmail.com
    +79789127554

    VastaaPoista
  11. Lainatarjous yksittäisten suomen välillä

    Olemme virasto, joka myöntää lainoja kaikille sitä tarvitseville ja pystyy maksamaan sen takaisin 2 prosentin korolla.
    Tarjouksemme vaihtelevat 5000 eurosta 900000 euroon.
    Ota meihin yhteyttä tällä osoitteella: michaelgrilous@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Hei,
    Etsitkö laillista lainaa?
    Onko pankkisi kieltäytynyt sinulta?
    Tarvitset rahaa syystä tai toisesta.
    Olet vilpitön ja rehellinen
    Tarvitset lainaa maksaaksesi velkojasi, laskujasi tai
    toteuttaa projekti?
    Sinulla on aina mahdollisuus.
    Huolestuttavampaa on, että tarjoamme lainoja alkaen 5 000 €,
    nopea ja luotettava, 3 prosentin vuosikorolla. Me olemme
    luotettava
    Jos olet kiinnostunut, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä suoraan.
    posti: marcdupon18@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Hei, en saa onnistumaan kärkikavennusta oikein millään testaamisella. Neule alkaa dominoivalla mustalla (miten YVK täytyy tehdä? menee pieleen: 1 musta oikein, nostan mintun, neulon mustan, vedän mintun yli) ja seuraava kavennus (2oyht, 1 o) tapahtuu minttu, musta ja 1o mintulla. Kuinka dominoivan silmukan aloittama kavennus täytyy tehdä ja sama kysymys perusvärin kanssa? Esim. 2-3 kerrosta. Kiitos, jos joku jelppaa :-)

    VastaaPoista